Olen suurten ikäluokkien lapsi. Vuoden ikäisenä meidän suomalaisten määrä ylitti vuonna 1950 neljä miljoonaa (nyt 5,6 miljoonaa). Pääkaupunkiseudulla (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen) asui 408.000 asukasta (nyt 1,2 miljoonaa). Ulkomaalaisten määrä oli lapsuudessani marginaalinen, nyt heitä on lähes 0,6 miljoonaa.
Miten tämä väestömäärän muutos ja elämän muuttuminen heijastuu juhannuksen viettoon? Sille pohdinnalle annetaan tässä blogissa eväät. Jokainen tietää kuinka hulluksi maailma on muuttunut, joten tätä päivää ei kerrata, vaan jokainen voi miettiä itsekseen kuinka kaikki on niin erilaista. Ja elämä silloin oli monin tavoin parempaa kuin nyt.
Juhannuksen vietto
Juhannus alkoi perjantaina työpäivän jälkeen. Kodit siivottiin puhtaiksi ja matot tampattiin. Meillä juhannuksen juhlisti maantien ja talon väliin kasvatettu syreeniaita, joka kukki juhannuksena ja loi ympärilleen huumaavan tuoksun. Ilmastonmuutosko on syynä, että syreenit kukkivat nyt aiemmin ja kuihtuvat juhannukseksi.
Juhannukseen kuului sauna. Vastat tehtiin oman pihan koivuista taitetuista oksista. Vieläkin osaan ulkoa laulun sanat:
Lapsoset ketterät kotihaasta
koivuista oksat taittaa.
Noistapa nopsilla käsillänsä
saunahan vihdat laittaa.
Lauteilla saunan kotoisen
taas illalla kylpy maittaa.
Juhannustansseja pidettiin kaikkialla. Riitti kun oli jonkun heinäladon ylinen, laituri tai kalliokieleke, sinne kokoontuivat aikuiset tanssimaan. Lapset tulivat polkupyörillä paikalle seuraamaan tansseja.
Kun tuli ikää pääsi itsekin juhannustansseihin. Ensimmäinen nuoruuden juhannusjuhlani oli Kuusjoen Keitaalla, jonne pääsi bussilla kun ensin käveli isontien varteen kuusi kilometriä. Ja yöllä takaisin. Keidas oli suosittu tanssilava vuodesta 1947, mutta se purettiin 1960-luvun lopulla. Eli olen ehtinyt nippa nappa siellä käydä.
Autolla Keitaalle olisi kotoamme ajanut hetkessä, sillä matkaa oli vain 16 km. Jos ei olisi ollut mielessä mahdollisuus päästä saatille, olisi sinne kannattanut ajaa polkupyörällä.
Kuvat Kuusjoki-sivustolta.
Juhannusruoat
1950-luvun juhannuksina syötiin sitä, mitä luonto meille tarjosi. Juhannuksena laitettiin parasta pöytään ja se oli kaikkialla Suomessa kalaa. Myös Salo-Uskelan joesta saatiin ahvenia, haukia ja säynäviä, joista äidit taikoivat parasta ruokaa uusien perunoiden kera. Uudet perunat ja kaupasta ostettu silli olivat myös herkkuruokaa. Kastikkeena käytettiin vehnäjauhoista tehtyä valkokastiketta, jonka sekaan laitettiin kananmunia joko paistettuna tai keitettyjä munia pilkottuna palasiin. Tänä päivänä äiti varmaan sanoisi, että tässä ”perche frite avec pommes de terre nouvelles, sauce blanche oeufs brouillés”, koska meillä syötiin vain rikkinäisiä kananmunia (scrambled); ehjät vietiin kauppaan. Ruoka kuulemma maistuu paremmalta kun sille annetaan ranskalainen nimi.
Juhannuksena saatettiin saada jo avomaan kurkkua. Kurkusta tuli maukasta syötävää kun viipaleet sekoitettiin etikkaliemeen, johon oli lisätty vettä ja sokeria. Teen vieläkin kesäisin tätä kurkkuherkkua.
Juhannuksen kunniaksi äiti leipoi pullapitkon. Jälkiruokana syötiin ojan penkereillä ja metsien reunoilla kasvavia metsämansikoita.
Lihaa syötiin vain harvoissa perheissä, ja grillimakkarat olivat tuntemattomia. Jotkut saattoivat syödä juhannuksena Suomi-lenkkimakkaraa, jota valmistetaan vieläkin.
Ulkomailta tuotiin kahvia ja joitain hedelmiä sekä riisiä. Normiperheissä juotiin kahvia tai oikeammin sumppia, eli
vanhoihin poroihin keitettyä kahvia, johon lisättiin tilkka uutta kahvia, joka jauhettiin kotona pavuista. Mitään ulkomailta tuotua ruokaa ei syöty. Joskus juhannusta juhlistettiin punaisella limonadilla. Yhdestä pullosta lapsi joi monta päivää. Pulloissa oli kätevät korkit, toisin kuin tänään EU:n määräämät korkit.
Aikuiset ottivat juhannuksena saunan jälkeen kuppia, eli kahvin sekaan sekoitettua Koskenkorvaa. Jotkut ostivat kaupasta ykkösolutta, josta tuli jonkinlaiseen humalaan, jos joi koko korin yksin.
Ei ollut televisiota saatikka puhelimia. Radiosta kuunneltiin juhannuksena Olavi Virran, Tapio Rautavaaran ja Annikki Tähden lauluja. Jossain vaiheessa radion juhannusohjelmiin tuli hupailu Kankkulan kaivolla.
Rauhallinen juhannus
Juhannus oli keskikesän juhla. Kaikkialla oli rauhallista. Ei ollut kauppakeskuksia, joissa rähinöidä ja tehdä kepposia. Kaupungeissa oli hiljaista, koska kaikki kynnelle kykenevät menivät maalle juhannukseksi. Lapset, joilla ei ollut sukulaisia maalla, menivät kesäsiirtoloihin. Mitään pelättävää ei ollut.
Juhannuskokkoja poltettiin paljon. Metsäpaloja ei juurikaan ollut, koska ihmiset kunnioittivat luontoa. Vaikka tupakkaa poltettiin paljon, ei tumppeja heitetty metsiin palojen sytykkeeksi.
Ihmiset kunnioittivat toisiaan siitä riippumatta olivatko rikkaita vai köyhiä, maistereita tai kiertokoulun käyneitä. Naisille ja vanhemmalle väelle annettiin aina busseissa istumapaikka. Käytöstavat imettiin elämästä, ei niitä kotona eikä kouluissa opetettu. Torstaipäivän eduskuntaväittely ministerin naisista ei olisi ollut mahdollista 1950-eikä 60-luvun Suomessa. Presidentiksi 1956 tulleella Kekkosella oli omat nuorten naisten kiinnostuksensa, jota pidettiin kansan piirissä ylpeyden aiheena.
Alkuperäinen kommentti
Tämä on julkaistu Pauli Vahtera-FB-sivustolla sekä Yrjön blogin kommenttina.
Keskustelin viikolla kerrostalossa asuvan ystäväni kanssa siitä, että asun kesämökillä ja olen etuoikeutettu, koska asun metsässä.
Ainoat vieraat täällä ovat kettu, oravat, majavat ja linnut. Ja talvella auraaja. Kesällä tulee nuohooja käymään, ehkä kompostitarkastajakin. Jota en haluaisi nähdä, koska ajattelen sen kustannuksia ja sitä kuinka joka vuosi saan uutta multaa kompostoimalla, jonka taidon oppi jo pikkupoikana kotona.
Ei ole katujengejä eikä ainaista mölinää ja melua kun menee ulos. Kerrostaloissa ei ole mitään tekemistä ja ne lamaannuttavat ihmiset. Ihmisistä tulee niin osaamattomia, että hampurilaisruoatkin pitää tuoda kotiovelle kun ei osata mennä pienen kävelymatkan päähän ulos syömään saatikka että osattaisiin itse tehdä ruokaa. Ajanvietekin tylsistää: katsellaan typeriä uusintoja telkkarista ja pelataan nettipelejä. Kirjojakaan ei enää osata lukea, vaan ne pitää kuunnella ja lukeminen jää yhden kännykän ruudun selailuun.
Lämmitän itse rakentamani saunan itse pilkkomillani ja katkomillani majavien kaatamilla puilla. Saunavihdan saan pihan koivusta. Saunasta pulahdan puhtaaseen järveen. Uimahallitkin ovat muuttuneet mölypaikoiksi, joissa ihmisoletetut paskovat uimaveteen.
Ruoan teen itse kalastamistani ahvenista ja haueista. Haukikin on tosi hyvä kala tuoreena paistettuna tai savustettuna, puhumattakaan ahvenista. Tänä kesänä on tullut lahnaakin, maukasta kalaa. Pian saan taas marjat ja sienet metsistä. Jo viikkoja olen syönyt salaatit omasta puutarhapenkistä, josta saan myös yrtit ja porkkanat. Kesän mittaan syön omista puista omenat, aronia- ja karviaispensaista marjat, villivadelmat metsästä.
Lumikin on täällä valkoista. Viimeksi pääkaupunkiseudulla käydessäni nokea ja likaa oli kaikkialla.
Yksin eläminen joskus vaivaa, mutta silloin mietin kuinka monet parisuhteessa elävät ovat yksinäisiä. Ja näin juhannuksena väkeä riittää niin täällä kuin naapurimökeissä. Kaikki eivät mahdu sisälle, mutta öisin on kiva nukkua teltassa.
Oi niitä aikoja. 1950- ja -60-lukujen Suomessa suurin osa ihmisistä eli luonnossa ja luonnon antimilla. Silloin kaikki oli luonnollista, vasta nyt ymmärtää kuinka hyvää elämää ”köyhässä” Suomessa sodan jälkeen elettiin.
Ainoa mikä puuttuu lapsuuden juhannuksestani on syreenipensaiden kukat ja tuoksut. Ne korvaa villinä pihalla kasvava juhannusruusu. Joka tuntee juhannuksen taian paremmin kuin nykypäivän ihmiset.
Juhannustarinani oli alun perin kommentti YrjöPerskeles-blogiin PIENI JUHANNUSTARINA 2024.
コメント